torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi 2015, osa 2

Moikka!

No niin, nyt sitten sitä jatkoa heinäkuusta vuoden loppuun.

Heinäkuu:

Lenkit kulki tosi hyvin ja juoksin välillä jopa neljä lenkkiä viikossa ja Elixiallakin kävin. Lomalla oli aikaa treenata. Enkkavauhdit vetotreeneissäkin. Heinäkuussa myös mökkeiltiin, käytiin Särkänniemessä, syötiin hirveesti mansikoita ja juhlin ystävien kanssa <3. Maijan keikalla jorasin täysillä! Tytön synttäreitä juhlittiin sukulaisten kanssa.






Pitkiksen jälkeinen fiilis

Hangossa

Elokuu:
 Ekat 1,5 viikkoa olin vielä lomalla, joskis työn merkeissä tehtiin reissu Tallinnaan. Tallinnassa olin tyttöjen kanssa viikonlopun myös  loppukuusta. Ongelmat juoksun kanssa alkaa. Ei jaksa pitää vauhtia eikä juosta suunniteltua matkaa. Otan ekalla duuniviikolla iisiä treeneissä. Midnight Runilta kuitenkin niukka enkka. 





Midnight Run

Syyskuu:

Töitä ja huonoja treenejä. Hirvee väsymys. Teen päätöksen skipata mara. Meen lääkäriin, mutta ei musta löydy ku poskiontelontulehdus. Flunssa alkaa. Reissu kaverin kanssa Turkuun ja Jennin keikka, siinäpä kai syyskuun valopilkut. Liikunta on lähinnä hyötyliikuntaa ja mm. metsäretki lasten kanssa.




Työmatkalta
Lokakuu:

Yskin keuhkoja pihalle. Töitä ja koepinot,  Haloiden Hartsu-keikka ja Robin Circuksessa. Ekaa kertaa pääsin jutuille Samu Haberin kanssa. <3 Ostin keltasen paidan tuomaan iloa ja väriä syksyyn :)







Marraskuu:
Vika kuukausi töissä. Yskä jatkuu eikä syytä löydy. Pitkästä aikaa Larpan keikalla. Kokeilin juosta pari lenkkiä, mutta ei siitä mitään tullut. Keilaamassa käytiin ja se oli hauskaa. Käytiin Hannan kanssa ihanassa Zoceriassa salaatilla :). Duunin pikkujoulujakin vietettiin.







:(
Joulukuu:

Opettelen olemaan taas työtön. Pää on töissä pitkään, vaikka ite olen kotona. Ollaan koko perhe angiinassa. Joulushoppailuja ja rästihommien tekemistä. Lasten joulujuhlia vietetään koulussa ja pk:ssa ja joululoma alkaa. Leivotaan pipareita lasten kanssa ja joulusiivoillaan. Joulu vietetään perinteisesti miehen vanhempien luona ja tapanina mun perheen kanssa meillä. Pari pientä lenkkiä loppukuusta, yskä on alkanut vihdoin helpottaa ja eilen jopa tein kahvakuulatreenin kotona. Välipäivinä kaivettiin Monopoly kaapista ja pelattiin sitä :).
















Siinäpä se mun vuosi. Loppuvuodesta tuli käytyä keikoilla, treffattua kavereita kahvien merkeissä, kun ei treenata voinut ja syötyä ihan liikaa suklaata. Vaa'alle en edes uskalla, mutta housut onneks mahtuu jalkaan vielä ;). En oikein tiedä, millaisia tavoitteita itelleni ens vuodelle asettaisin, niitä täytyy tässä pohtia ja palailen sitten asiaan niiden kanssa, kun olen ne ensin itselleni jäsentänyt :). 

Hei, hei 2015, mä oon valmis vuoteen 2016 :)

Tanja





keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vuosi 2015 osa 1

Moi
Vuosi lähenee loppuaan. Todella äkkiä vierähti tämäkin vuosi. Kun nyt mietin vuotta taaksepäin, ei tule mieleen mitään suuria kohokohtia, jos vertaa vaikka viime vuoteen, josta oli helppo nostaa valmistuminen, mara ja kolmekymppiset kohokohdiksi ja varmaan monta muutakin asiaa noiden lisäksi.

Vuosi 2015 oli aika perus vuosi, ihan ok, mutta ei mitenkään mullistava suuntaan tai toiseen. Treenien suhteen tästä vuodesta on jäänyt päällimmäisenä mieleen pettymys. Hyviäkin aikoja onneksi oli treeninkin suhteen.

Tehdäänpä nyt kuitenkin pientä koostetta tästä vuodesta. En jaksa alkaa nyt mitään treenimääriä joka kuulta laittamaan, mutta jotain kohokohtia kuitenkin. Ekassa osassa tammikuusta kesäkuuhun :).

Tammikuu:
Treenit kulki kivasti, olin töissä ja juhlittiin mun valmistumista. Pysyin jopa terveenä koko kuukauden. Saatiin myös vihdoin rempattua kavereiden kanssa meidän makkari :). Löysin myös alesta pienimmät housut aikoihin :)



Ale-löytö
Helmikuu:
Helmikuu alko sairastelulla. Juoksukoulu alkoi ja vedettiin ihan tappo mäkitreeni. Kuun puolivälissä tuli jalkaongelmat, joita sitten taas paranneltiin... Juoksuindeksienkat näkyy tulleen helmikuussa.



Lähdössä kaverin kanssa syömään.

Maaliskuu:

Maaliskuussa on synttärikuukausi (mun ja pojan). Spinnissä ja salilla oon käynyt ja sitten taas ylläripylläri, tuli flunssa! Juoksukoulussa rankkoja, mutta kivoja treenejä, mm. munanryötöä :). Vika kuukausi pelkkää sijaistelua. Haloo Helsingin keikallakin näköjään oltu :)




Kumman kakku mahtaa olla?
Huhtikuu: Aloitin työt uudessa koulussa kahtena päivänä viikossa. Juoksukoulua ja HCR:lle valmistautumista. Juoksin myös ekan Cooperin. Pieni flunssa oli tässäkin kuussa! Siis mä olen ollut jatkuvasti kipeä!!!





Minni-ope
Toukokuu:
Hcr ja uus enkka. Muutenkin treeni kulki kivasti ja pysyin terveenä. Kauan odotettu Sunkkari-keikka oli HCR:n jälkeen :). Vika duunikuukausi ennen kesälomaa.



Vähiin käy ennen ku loppuu.

Kesäkuu: Eka viikko kipeenä, mutta sitten kulki kivasti. Treenasin paljon, kun kerrankin oli aikaa. Lomailtiin lasten kanssa. Oltiin myös Radio Aallon konsertissa ja siellä taas Sunkkarit <3. Seuraavana päivänä oli laktaattitesti :) Juhannuksena juostiin miehen kanssa perinteinen lenkki yhdessä. 





Mökkilenkin jälkeiset palkkarit. Kumpi on mun?




Semmonen oli mun eka puolikas vuodesta 2015. Telakkaa ja flunssaa, mutta myös hyviä treenejä, onnistumisia ja iloisia hetkiä. Ihan mukavaa elämää iloineen ja epäonnistumisineen :). Jatkoa seuraa :).

Kiitos tästä vuodesta. <3 Postaustahti on hidastunut tässä sairastelun myötä, mutta en mä raaski tätä kokonaan kuopata kuitenkaan, vaikka sekin on mielessä käynyt. Ehkä ens vuosi on parempi treenien suhteen ja on tännekin enemmän annettavaa? 

Iloa, onnea ja hyviä treenejä ensi vuodelle <3