maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kolmen lenkin viikko

Tervehdys!

Viime viikolla juoksin pitkästä aikaa kolme lenkkiä. Viikon treenit näytti tältä

Ma: lepo 
Ti: juoksukoulun treenit: 1h23 min 8,9 km sisältäen matkat Pasilasta Lintsille.
Ke: Tikis, treeni 7
To: lepo
Pe: juoksu 5km 28.51
La: Tikis, treeni 8
Su: juoksu 13 km, 1h35 min
~27 km
Lisäksi työmatkakävelyä ja muuta hyötyliikuntaa joka päivä, askeleita ~14k-31,5k

Perjantaina olin aika väsynyt ja päätin, että kauppareissun jälkeen illalla juoksen vaan lyhyen lenkin ja vetojen sijaan ajattelin pitkästä aikaa testata, miten vitonen kulkee. Tossu kulki ihan hyvin ja juoksin vitosen samaan aikaan kuin viime kesänä, mutta tuntui kyllä nyt paljon raskaammalta. Mutta olosuhteeisiin nähden ihan hyvin kulki (reittikin oli siis sama, joten aikalailla verrannolliset toisiinsa nuo ajat). Keskivauhti 5.46 ja nopein kilsa 5.09.  Keskisyke oli 177 ja maksimi 192. Nyt hyödynsin tosiaan alamäet niin kuin tiistaina opin ja sain sillä hyvin nostettua vauhtia.

Sunnuntaina juoksin sitten pitkästä aikaa vähän pidemmän lenkin. Tarkoitus oli pitää sekä vauhti että syke maltillisena eli alle 150, mutta reitin mäkisyys, sekä turhan innokas tossu teki siitä vähän haastavaa. Keskivauhti lenkillä oli 7.19 ja keskisyke 157. Mutta siistiä, että pystyin noinkin pitkän lenkin juoksemaan ilman kipuja jalassa. :)

Tässä olenkin sitten mietiskellyt HCRia ja millaista aikaa siellä uskaltais tavoitella. Ajattelin, että testaan tässä lähiviikkoina jonkun 10-15 km lenkin juosta sellasta pikkusen päälle 6min/kilsa ja katson miltä se tuntuu. On tässä onneksi vielä jokunen viikko tehokasta treeniaikaa jäljellä eli jos pysyn treenikunnossa, niin ei pitäs olla mitään hätää.

Treenien suhteen ajattelin tehdä niin, että yhteistreenien lisäksi juoksen yhden pitkiksen ja sitten teen joko omatoimitreenin tai sitten sellasen keskikovan 7-10 km lenkin.

Tällä viikolla onkin taas omat haasteensa treenien suhteen, koska pääsiäisen suunnitelmat on vielä ihan auki. Tänään pidän joka tapauksessa lepoa ja huomenna juoksukoulun pääsiäistreenit.

Kivaa viikkoa! Toivottavasti takatalvi ymmärtää painua sinne mistä on tullutkin!

Tanja

torstai 26. maaliskuuta 2015

Happohyökkäystreeni Vauhtisammakon tyyliin :)

Moikka!

Mitäs kuuluu? Mä tässä ihmettelen, että minne se ihana kevät katosi? Ulkona on kylmä ja tuulee niin, että tukka lähtee ja luntakin satoi eilen.
Onneks tiistaina oli kuitenkin vielä kiva sää treenata, kun pääsin pitkän tauon jälkeen juoksukoulun yhteistreeneihin.

Nähtiin Hannan kanssa Pasilassa ja hölköteltiin siitä Lintsin parkkikselle ihanaa auringonlaskua ihastellen <3
Auringonlasku
Harmi, että itse treeniä ei enää valoisassa ehditty tekemään, mutta ens viikolla päästään, koska siirrytään kesäaikaan :)

Meille oli jo kerrottu, että tiedossa on "happohyökkäystreeni", mutta sen enempää ei tiedetty mitä tuleman pitää.

Hölköteltiin porukassa eläintarhan kentän tienoille, jossa ensin käytiin läpi ylä-ja alamäkitekniikkaa ja otettiin muutama mäkiveto ylä-ja alamäkeen. Alamäkijuoksu oli aika pelottavaa, kun nimenomaan sanottiin, ettei saa jarrutella, vaan pitää vaan rullata, koska alamäen tarkotus on nostaa vauhtia ja käyttää siihen mahdollisimman vähän energiaa. Isommassa alamäessä ensin vanhasta tottumuksesta vähän himmailin, mutta sitten päätin, että annan vaan mennä ja se olikin ihan kivaa. 

Sitten olikin vuorossa se varsinainen happohyökkäys, vaikka kyllä mä sain sykkeet aikas korkeelle ihan siinä ylämäessäkin, kun oli eka kovempi treeni pitkään aikaan. Ja siis kyllä se syke mäkivedoissa vähintään  maksimia aina paukuttaa.

Mentiin siis Eltsun kentälle ja meillä oli treeni, jonka nimi on "kakskytkymppi". Homman nimi oli siis se, että 20 sekuntia mennään täysillä ja 10 sekuntia kävellään ja sama toistetaan 20 kertaa. Meinasin kyllä kuolla ja jäin kyllä porukan hännille, mutta omaan tasooni ja pitkään taukoon nähden pääsin kuitenkin aika kovaakin :). Sitten käveltiin hetki ja Anni totesi, että vedetään sama vielä 10 kertaa. Tällä kertaa vaan mentiin vähän vauhtien mukaan eri radoille. Ja ei se tietty siihenkään loppunut vaan vedettiin vielä 5 kertaa, eli yhteensä 35 kertaa. Voin kertoa, että kyllä hapotti ja takareidet varsinkin huusi hoosiannaa! Mutta oli kyllä siistiä, vaikka olikin kamalaa. Yksin ei tulisi IKINÄ tommosta tehtyä ja pakko oli aina koittaa vähän pinnistää kovempaa, vaikka tuntui, että ei enää jaksa.

Sit hölkättiin vielä takas lähtöpaikalle ja me vielä Hannan kanssa junaan. Matkaa kertyi yhteensä vajaa 9 km.
 Eilen ja tänään on kyllä tuntenut tehneensä. Huomenna ajattelin tehdä jonkun omatoimitreenin ja sitten varmaan sunnuntaina juosta pitkiksen pitkästä aikaa :). Mutta olipa kyllä kivaa päästä taas treenaamaan oikein kunnon rankka treeni :)

Huomenna on taas perjantai! Viikot juoksee hirveetä vauhtia. Hauskaa viikonloppua siis :)

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Viime viikon treenejä

Moikka

Se flunssahan mulle tosiaan sitten iski, kun ne sykkeet oli korkeammat, ihan niinku aavistelin.
Tässä yhteenveto viikon treeneistä:
Ma lepo
Ti lepo paitsi duunimatkakävelyt 5 km
Ke lepo
To lenkki 5,5 km 40 min, Tikis 4.treeni
Pe Tikis 5.treeni
La lenkki  5,5 km 35 min
Su Tikis 6. treeni

Alkuviikko meni siis ihan rauhallisesti, mutta torstaina uskalsin jo hölkötellä kevyen 5,5 kilsan lenkin. Sykkeet koitin pitää suht matalana ja keskisyke olikin 145. Vauhti oli kyllä myös tosi hidas.


Maisemia lenkiltä
Ilma oli kyllä aivan ihana ja oli kiva hölkötellä musat korvilla ja nauttia auringosta. <3 Lenkin päälle tein Tikiksen 4. treenin pikkasen myöhässä, kun ei oikein vaikuttanut siltä, että sitä viitsisi puolikuntoisena tehdä.

Perjantaina tein ainoastaan 5.vatsalihastreenin. Lauantaina juoksinkin sitten vähän muissa maisemissa, kun ei oltu kotona. Päätin mennä fiiliksen mukaan kroppaa kuunnellen vauhdin suhteen, mutta ajattelin juosta 5-6 km lenkin. Reittivalinta oli vähän tylsähkö sillä juoksin ensin 2,5 kilsaa yhteen suuntaan ja sitten takaisin pikkusen extran kanssa, kun en tuolla uskalla lähteä mihkään seikkailemaan. Alkumatka oli pitkälti loivaa nousua, mikä näkyi selvästi vauhdissa ja sykkeessa, kun taas toinen puolikas meni nopeammin. Hyvä lenkki oli, tuuli oli vaan välillä tosi kylmä. Juoksin 5,5 km keskisyke 161 ja keskivauhti 6.27min/km, nopein kilsa 6min/km.

Lapset oli lauantaina hoidossa, joten saatiin miehen kanssa vähän laatuaikaa kahdestaan ja juhlittiin samalla mun synttäreitä (etukäteen). Käytiin syömässä ja kotona katsottiin leffa. Oli melko yllättävää, kun oltiin kävelemässä kotiin ja yhtäkkiä alkoi raketit paukkua ja olikin oikein komea ilotulitus. Ihan ei odotettu sellasta maaliskuisena iltana :)


Kökköjä kuvia ilotulituksesta

Sunnuntaina jäi treenit väliin, koska ensinnäkin olin ystävien kanssa brunssilla, jossa mulla meni yhteensä varmaan 5 tuntia (matkoineen) ja sitten siivoiltiin ja rötvättiin ukon kanssa kotona ennen kuin haettiin lapset kotiin.
Eka satsi brunssilla
Eli siis viikonloppuna söin, sit söin vähän lisää (perjantaina söin vielä nepalilaisessa lounaan) :D Nyt onneks näyttää siltä, että huomenna pääsen vihdoin juoksukouluun ja muutenkin normaaliin treenirytmiin kiinni!

Juoksuitsetunto mulla on kyllä ihan kadoksissa. Pitäs päästä juoksemaan kovaa ja/tai pitkään ja saada taas uskoa siihen, että kyllä mä siitä HCR:stä kunnialla selviän, eli siis paremmalla ajalla kuin vuosi sitten. Paita siellä on ainakin tänä vuonna mun makuun :)

Kivaa viikkoa,
Tanja

torstai 19. maaliskuuta 2015

10 liikuntatapaa

Moi :)

Sain Töppöjalkaa toisen eteen- blogin Hannalta haasteen kertoa 10 liikuntatapaani, joten tässäpä niitä

1. Mä olen tosi huono lähtemään yksin salille, lenkille lähtö yksin ei taas tuota vaikeuksia. Siksi yleensä sovin salitreffit, koska yksin lähden mieluummin juoksemaan tai treenaan kotona.

2. Mä tykkään siitä, että mulla on joku tavoite, jota kohti treenaan, esim joku juoksutapahtuma. En kuitenkaan halua ihan hirveän montaa kisaa kalenteriini, ihan sopivasti on jos on keväälle yksi, kesällä 1-2 ja syksylle yksi.

3. En tykkää käydä sellasissa jumpissa, joissa on vaikee koreografia, koska mä oon niissä tosi huono.

4. Olen tosi laiska lämmittelemään. En kuitenkaan koskaan lähde suoraan kotiovelta juoksemaan, vaan kävelen ainakin pienen matkaa alkuun (ja loppuun myös.) Joskus jopa vähän teen jalkojen heilautuksia tms.

5. Tykkään treenata kaverin kanssa. Erityisesti salitreenit ja pitkät lenkit on kiva tehdä kaverin kanssa. Toisaalta joskus on ihana juosta musat korvilla ja mennä just sellasta vauhtia kun itse haluaa ja fiilistellä hyvää musaa. Saatan vahingossa joskus lauleskellakin ääneen ;)

6. En vois ajatellakaan aamulenkkejä tyhjällä vatsalla. Siispä mä treenaan yleensä aikasintaan klo 10, jotta ehdin syödä rauhassa aamupalan ennen treenejä.Oon muutenkin tosi tarkka siitä, että syön ruuan vähintään 2 tuntia ennen treeniä, koska muuten vatsa suuttuu ja se ei ole kivaa. Jos en ehdi syödä ruokaa ennen treeniä, niin sitten otan jotain pientä ja syön ruuan vasta treenin jälkeen, mutta silloin ruokaväli saattaa venyä liian pitkäksi, jos ruoka ei ole heti valmiina. Eli siis ruokahommat pitää olla kunnossa, kun lähden treenaamaan. :)

7. Tykkään tehdä erilaisia haasteita, nyt esim menossa Tikiksen vatsalihashaaste.

8. Usein saatan aloittaa treenin vasta klo 20 aikaan, vaikka aamulla olis aikanen herätys. Kesällä juoksin pitkiksiä tosi myöhään kuumuuden takia, myöhäsin kotiintulo taisi olla 23 maissa.

9. Luistan liian usein kehonhuollosta. Venytellä ja rullailla voisi enemmänkin ja jooga on usein se, josta luistan jos on kiirettä tms ja preferoin sitten juoksua.

10. Mä rakastan pitkiä lenkkejä tai xycling-maratoneja, mutta esim salilla ei huvita tehdä pitkiä treenejä, vaan treenaan mieluummin nopeasti ja tehokkaasti koko kropan.

Semmosta. Onko Sporttaillaan blogin Hanna jo haastettu?

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Neljä kivutonta kilometriä!

Moikka!

Mitä kuuluu? Oletteko nauttineet viikonloppuna auringosta?

Mä en viikolla ehtinyt juurikaan treenaamaan. Keskiviikkoisin en muutenkaan pääse, mutta torstaina en halunnut lähteä mihinkään, kun tyttö oli kuumeisena kotona ja olin jo ollut päivän töissä (ja tyttö isänsä kanssa kotona). Tein sitten vaan Tikiksen treenin, joka tuntuu edelleen vatsassa :D.Perjantaina olin aivan totaalisen väsynyt, kun pääsin kotiin. Oli pakko nukkua pienet päikkäritkin, mitä harvoin teen.

Lauantaiksi olin sitten varannut spinnin aamuksi. Oli vielä mun lemppariohjaajan tunti ja olikin taas tosi hyvä treeni. Sykkeet oli kyllä lämmittelyssä ihmeen korkeat. Yleensä mulla on siinä kevyesti pyöräillessä n.110, tai pyörii siinä hujakoilla, mutta nyt oli koko ajan yli 120. Olo oli kuitenkin muuten ihan hyvä, niin päätin sitten antaa mennä ihan normisti. Tulikin sitten tehtyä aika kova treeni loppujen lopuksi :). Kauheen nopeasti ei syke myöskään mäkien välissä laskenut takasin 2 alueelle, niin kuin yleensä.

Iltapäivällä tuli kuitenkin sellanen olo, että mun on kertakaikkiaan vaan päästävä juoksemaan. Ulkona oli ihanan aurinkoinen ilma, joka suorastaa huusi mua lenkille. Ensin mietin, että onko nyt mitään järkeä lähteä muuta tunti kovan spinnin jälkeen juoksemaan ja olin kaikki ohkaset trikootkin just laittanut pesuun. Sit päätin kuitenkin lähteä. Talvitrikoissa juoksin, mutta juoksutakin alle riitti vaan t-paita, ehkä olis vähempikin riittänyt ja sain juosta puhtaalla asfaltilla ilman nastoja ekaa kertaa tänä keväänä <3.

Juoksin vaan urkkapuiston ympäri eli 4 kilsaa, mutta jalkaan ei sattunut ollenkaan. Enemmänkin olis mennyt, mutta en uskaltanut juosta liian pitkää kuukauden tauon jälkeen, ettei tule takapakkia.


Keskivauhti lenkillä oli 6.19 (tai oikeesti ehkä vähän vähemmän kun vikalla kilsalla meni hetki liikennevaloissa, enkä jaksanut pysäyttää kelloa) ja keskisyke 166. Kunto on siis aika kökkö, mutta luotan siihen, että jos ja kun tästä pääsen taas kunnolla juoksemaan, niin kunto nousee äkkiä. Syke oli toki jo aamupäivällä vähän normia korkeampi, joten osittain voi johtua siitä. Pahalta ei kuitenkaan juoksu tuntunut vaikka muutamalla lyhyellä spurtilla nostin sykkeen aika korkeeksi hetkellisesti.

Mutta oli kyllä aivan uskomattoman ihanaa juosta taas pitkästä aikaa! En malttais odottaa, että pääsen juoksemaan pitkiä lenkkejä!

Nyt vaan pitää toivoa, ettei tule tota tytön flunssaa vaan saisin treenata kunnolla pitkästä aikaa. Ehkä jopa pääsis juoksukouluun tiistaina?

Tänään mä lähden kuitenkin tyttöporukassa leffaan katsomaan Cinderellaa :)

Kivaa sunnuntaita!

torstai 12. maaliskuuta 2015

Juokseminen vs.ryhmäliikunta ja arjen aikataulutus.

Moikka

Olen tässä viime aikoina miettinyt, että miten paljon helpompaa treenaaminen on, silloin kun voi juosta, eikä tarvitse olla ryhmäliikuntatuntien aikataulujen armoilla. Viikolla mulle paras aika treenata olis joko 14-15 välillä tai sitten 18.30-21 välillä. Ryhmäliikuntatunnit on taas yleensä heti aamulla, sitten päivällä ei ole mitään ja illalla yleensä 19 aikaan alkavat vikat tunnit, tosin eivät tietty sitten vältsiin just ne omat lempparit ;).
Tällä hetkellä tuntuu, että esim Xycling-tunnit on todella epäsynkassa mun elämän kanssa. Ja tällä hetkellä just se spinni olis se mun juoksua korvaava treeni, koska en oikein mitään hyppyjumppaakaan pysty tekemään.

Jospa nyt mietin esim tätä viikkoa:
Maanantaina oli lepopäivä, mutta enpä olisi edes treenaamaan päässyt, koska päivällä olin töissä ja ryhmäliikuntatunteja ei tietenkään ole esim 14-15 välillä viikolla ollenkaan vaan alkavat sitten 17 maissa, jolloin mä olen jo lasten kanssa kotona ruuanlaitossa jne. Sitten on miehen treenit. Lapsiparkin käyttö ei viikolla tule kyseeseen, koska lapset on ollut jo päivän hoidossa, niin en todellakaan vie sit enää illalla parkkiin. Kerran esikoisen kanssa sen testannut ja totesin,että se ei vaan käy.

Tiistaina olis periaatteessa mulle suht sopivaan aikaa spinni, mutta tällä viikolla päädyin kaverin kanssa salille.

Keskiviikkona sama juttu ku maanantaina ja torstaina ja perjantaina spinnit on viiden maissa myös, mikä ei vaan meidän arjessa oikein pelitä.

Viikonloppuna on sitten vähän parempi mahdollisuus treenata ja nytkin olen lauantaiksi varannut spinnin heti aamupäivälle, niin on sitten pois alta ja koko loppupäivä aikaa tehdä muuta. Iltapäivän tunnit on siitä tylsiä, että ne vie ison osan päivästä ja on vähän hankalaa, jos on menojakin viikonloppuna.

Niin ja sitten jos se tunti aikataulullisesti sopiskin niin todennäköisesti jonoa on jo 20+ tyyppiä edellä, niin saat sitten vielä jännätä, että pääsetkö. Tämä siis jo usein vaikka varais ajoissa, saatika jos koitat edellisenä tai samana päivänä varata...

Jos mä taas voisin juosta, niin aikataulut olis niin helppo säätää. Kesäisin juoksin usein jopa illalla tosi myöhään jos en muuten ehtinyt tai sitten välillä olen tehnyt pikasen lenkin päivällä töiden ja lastenhaun välissä, jos ei ole illalla ollut aikaa. Lisäksi siihen lenkkiin ei oikeasti mene muuta aikaa juurikaan, kun se mitä sen lenkin juokseminen ottaa. Tunnille pitää lähteä ajoissa ja sitten sieltä kotiutuminenkin kestää eli ainakin reilun tunnin saa siihen päälle varata pelkkiin siirtymisiin jne. Lisäksi pitää sitten tosiaan olla sen kellon kanssa liikkeellä, lenkki taas voi tarvittaessa joustaa.

Eli siis kyllä se elämä on vaan paljon helpompaa kun voi juosta!

Että semmosta. Tässä sitten ihmettelen, että miten ihmeessä mä saan treenattua? En tiedä. Nyt tulee onneks tehtyä kotitreenejä keskivartalolle, kun aloitin Tikiksen vatsalihashaasteen. Ei ole muuten ihan kevyitä ja vasta 2 treeniä tehty!

Lisäksi Sportissa oli aika kiva treeni, Supersarja, jossa on 2 osaa. Tiistaina tehtiin osa 2 ja oli kyllä aika kova treeni. Lisäksi tiistaina testasin jalkaa juoksumatolla. Juoksin 10 minsaa eri vauhdeilla. Jalka ei varsinaisesti sattunut, mutta ei se kyllä normaalikaan ole vielä.

Tänään oli kyllä niin viittä vaille, etten lähtenyt lenkille, koska ilma oli aivan ihana ja treenata olis tahtonut. Ehkä huomenna?
Ihana aurinko heti aamusta <3

Ai niin, keskiviikkona kävin pitkästä aikaa kampaajalla :)

Uus tukka :)


maanantai 9. maaliskuuta 2015

Viikonlopun endorfiinihumalat ;)

Moikka!

Onpas kiva pitkästä aikaa kirjoittaa, että viikonloppu meni mm. treenien merkeissä <3. Perjantaina tein tosiaan sen nopean kuulatreenin kotona, lauantaina oli EasyXycling +core + flx- setti ja sunnuntaina sitten vielä 55 minuttin Xyclingissa, jota ennen vielä lämmittelin omassa tahdissa 20 minsaa. Treeniä ehti kertyä sykemittariin viikonloppuna 3h.30 min eli ihan mukavasti ja vielä aika monipuolisesti. Tehoalueille treenit jakaantui myös aika tasaisesti ja tällä kertaa yli 60% treenistä tuli tehtyä tasoilla 1-2, johtuen pitkistä lämmittelyistä molemmissa spinneissä sekä siitä, että sykkeet pysyi matalana sekä coressa että venyttelyssä. Reilut 30 % sitten olin tasolla 3-5. Yleensähän noi menee mulla toisinpäin, joten hyvä välillä treenata kevyemminkin. Tosin sunnuntaina en kyllä yhtään himmaillut, kuten kuvasta näkyy :D.

Semmoset sykkeet :)
Hyvin kyllä huomasi, miten iso ero noilla EasyXycling ja Xycling-tunneilla oikeasti on. Vaikka Easyssä menin pidempään ylhäällä monessa mäessä kuin ohjaaja ohjasi, niin silti ei sykkeet noussut kuin maksimissaan 179 ja keskisyke oli varsinaisessa treeniosuudessa 139 kun taas Xyclingissa työosuuden keskisyke oli 157 ja maksimi 190 :D. Sunnuntaina mentiin 3 pitkää mäkeä, joiden pituus oli 8-12 minuuttia. Lauantaina mäet oli paljon lyhyempiä, vaikka neljä mäkeä taidettiin polkeakin. Easyt on siis hyvää pk-treeniä, mutta Xyclingissa pääsee sitten oikeesti vähän revittelemään, siellä en ole onnistunut kovin kevyesti menemään ;). Ton eron on jotenkin nykyään huomannut paljon selkeämmin, kuin ennen, koska joskus ne oli mulle molemmat rankkoja :). 

Lisäksi lauantaina olin Haloo Helsingin keikalla Tavastialla. Keikka oli aivan huikea! Mahtavaa tykitystä alusta loppuun, mutta välissä vähän herkisteltiin Kuussa tuulee-biisin tahdissa. Itkuhan siinä tuli, kun kertsissä koko Tavastia piti vieruskaveria kädestä ja lauloi mukana. Keikat on kyllä niin parhautta! Tänään aamulla duunimatkalla kuuntelin Kiitos ei oo kirosana -levyä ja vielä fiilistelin keikkaa niin sain tosiaan pinnistellä, etten alkanut siinä laiturilla jorailemaan biisien tahdissa :D. Keikalla kertyi muuten aktiivisuusmittariinkin semmoset ~ 9000 askelta ja hiki tuli joraillessa, On kyllä huikea bändi ja varsinkin livenä! Kannattaa ehdottomasti kokea!





Tuli kyllä sitten ihan oltua vaan kotonakin ja kaverin Me&I-kutsuilla. Tyttö olis shoppaillut meidät vararikkoon jos olis saanut ja mäkin testasin ihania farkkuja, joista mahduin niin pieneen kokoon, etten meinaa ees uskoa! Vielä en raaskinut tilata kuitenkaan, vaan ajattelin pitää omat kutsut, jos sais vaikka vähän alennusta ;).

Kiva viikonloppu oli kaikin puolin, just sopivassa suhteessa kaikkea mistä mä tykkään <3

Kivaa viikkoa!

Tanja

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Pitkästä aikaa treeniä

Moikka!

Maanantain lääkärin jälkeen jalka alkoi yhtäkkiä olla paljon parempi. Tiistaina vielä kipuili vähän, mutta paljon vähemmän kuin maanantaina. Viikonloppua kohden jalassa tuntui enää ihan satunnaista kipua ja pientä tuntemusta, mutta ei mitään särkyä tms. Perjantaina juoksin pienen matkaa junaan, eikä sekään aiheuttanut mitään kovaa kipua enää, mutta ihan täysin normaaliltakaan ei tuntunut.

Eilen sitten päätin tehdä kotona pienen kahvakuulatreenin. Aluksi olin ajatellut mennä töiden jälkeen salille, mutta päätin sitten kuitenkin treenata kotona. Aloittaminen oli kuitenkin yllättävän vaikeeta. Jotenkin ei meinannut millään saada aikaseksi vaihtaa treenivaatteita ja kaivaa kuulaa kaapista ja ryhtyä treenaamaan. Lopulta sitten sain itseni kuitenkin sohvalta ylös ja tein lyhyen kuulatreenin.

Ihmettelin itsekseni, että miksi se oli niin vaikeeta? Taukoa oli ollut reilu 2,5 viikkoa. Mä en siis tehnyt silloin muuta kuin kävelin, kun se oli oikeasti kipeä se jalka, koska en halunnut sitä ärsyttää yhtään enempää, kun pelkästä arkiliikunnasta jo otti nokkiinsa. Luulen, että se aloittamisen vaikeus johtuikin just siitä, että tauko oli pitkä, rutiini oli vähän hakusessa ja toisaalta pelkäsin, että jos se onkin sitten treenin jälkeen taas kipeämpi. Onneksi kuitenkin sain itseäni niskasta kiinni ja tänään ei ollut jalka yhtään sen kipeämpi, vaan ainoastaan sitä kaivattua treenikipua tuntui kropassa.

Tänään pääsin sitten vihdoin kunnolla treenaamaan ja testaamaan jalkaa spinnissä. Tunti oli 45 minuutin EasyXycling, mutta pakko myöntää, että pikkasen tuli kaasua painettua mäissä, kun kerrankin pääsi ja kroppa toimi. ;) Spinnin päälle sitten vielä 30 minuutin coretreeni ja toinen puolituntia toiminnallista venyttelyä ja liikkuvuutta FLX-tunnilla.

Oli kyllä ihanaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan kunnolla <3. Huomenna ajattelin mennä taas spinniin. Juoksua tuo jalka ei taida vielä kestää, mutta jospa uskaltais vaikka ensi viikon loppupuolella jo pientä lenkkiäkin yrittää? En varmaan juoksukouluun uskalla vielä tiistaina, koska se voi olla vähän turhan raju aloitus...

Nyt on kyllä hyvä olo, toivottavasti tästä pääsee nyt taas jonkinlaiseen treenirytmiin ja pikkuhiljaa sitten myös sen rakkaimman lajin pariin <3.

Lenkeille sitten tuleekin käyttöön tämmönen ICE-ranneke, jossa löytyy tärkeitä tietoja siltä varalta, että mulle jotain lenkillä sattuisi. Uniikkilandiasta löytyy. Kiitos vinkistä Karoliinalle.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Helmikuun yhteenveto- ei mennyt ihan putkeen

Moikka!
Ajattelin nyt kirjotella jonkinlaisen yhteenvedon helmikuun treeneistä, vaikka  eipä siinä ole paljon kertomista :/

Heiaheiaan olen kirjannut 26 treeniä ja 18 tuntia. Treenit jakaantuu seuraavasti:
Kävelyt ts. duunimatkat 11 kertaa yhteensä n.10h,  ~ 55km
Juoksua 7 kertaa n. 5,5h, ~ 44,6km
Sitten on lisäksi venyttelyä, kerran Balance, yksi kuntopiiri ja vatsalihastreeni ja yksi vaunulenkki.

Helmikuu alkoi flunssalla ja sitten kuun puolivälin tienoilla alkoi jalkaongelmat, joten juoksemiseen ei hirveesti tilaisuuksia ollut.

Lihaskuntoa olis voinut olla paljon enemmänkin. Huomaa kyllä myös että näiden sairastelun ja jalkaongelmien lisäksi uusi arki on tuonut vähän haastetta ja olen kuitenkin preferoinut juoksutreenit ja muut on sitten jääneet jos ei ole ollut aikaa.

Treenit on kuitenkin olleet aika kivoja. Jonkin verran yhteistreenejä kavereiden kanssa ja juoksukoulun yhteistreenit oli kivat. Oli myös kiva käydä testaamassa Balance.

Maaliskuu ei varmaan juoksun suhteen ole kovin hyvä, mutta toivottavasti pääsen viimeistään parin viikon päästä laittamaan taas tossut jalkaan. Ja pääsen treenaamaan muuta sitten kuitenkin, jottei ihan harakoille tää kuukausi mene. Aion kuitenkin kuunnella tota jalkaa tosi tarkkaan ja pistää stopin kaikille lajeille, jotka tuntuu jalkaa ärsyttävän. Eli kroppaa kuunnelleen mennään.

Onneksi kuitenkin ne pari viikkoa kun pystyin treenaamaan oli ihan hyviä viikkoja :)

Kivaa viikon jatkoa, kohta se viikonloppu taas on ovella. Hirveetä kyytiä menee taas aika :)

Tanja

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Kuulumisia

Moi
Eipä ole tullut kirjoitettua, kun ei ole ollut oikein mistä kirjoittaa, kun en ole viitsinyt tulla tänne turhautumistani purkamaan.

2 viikkoa sitten olen viimeksi treenannut. Jalka on edelleen kipeä ja tänään kävin lääkärissä. Onneksi itse akillesjänne on kunnossa, eikä ole nestettä tms, mutta kudokset siinä vieressä ilmeisesti rasittuneet varmaankin niistä mäkivedoista ja kipuilevat. Lääkäri kyllä, sanoi että voi mennä viikkoja ennen kuin kestää juoksua ja muuta treeniä, missä tulee iskutusta ja yhden jalan varaan ponnistusta jne.

Eli juoksutauko jatkuu, mutta jospa pääsisi kohta kuitenkin salille ja spinniin. Edelleenhän tuo kipuilee ihan kävelystäkin ja sellasta korotuspalaa suositteli kenkään. Venyttelyä ja jumppaa tarttee tehdä myös. Treenejä vaan tarttee soveltaa. Mutta oon kyllä helpottunut, ettei ole mitään pahasti rikki.

Muuten tänne ei mitään erikoista kuulukaan. Töissä oon ollut paljon ja kävelyä tulee joka päivä aika paljon. Viikonloppu oli kiireinen, kun järkkäilin pojan synttäreitä ja lauantaina käytiin kaverin kanssa Rikhard von Trappessa syömässä.  Oli tosi kiva paikka ja ruoka hyvää.
Pojan kakku, mustikkaa ja vaniljaa

Taco-piirakka Pirkan ohjeella.

Hansin vohveli. Aivan taivaallista

Mummola-astiasto :)

Ehkä symppiksin annos, kuuluisaa kukkoa :)

Piti ihan meikata :)
Vireystasossa huomaa kyllä, että ei ole treenannut. Oon tosi väsynyt, eikä oikein huvita, eikä jaksa illalla mitään varsinkaan duunin jälkeen. Aika hektistä on ollut kyllä duunissakin, mutta lisää energiaa kyllä sais kun pääsis kunnolla treenaamaan. Syönyt olen kyllä sitten senkin edestä ja sekin ärsyttää ;)

Saas nyt nähdä miten ton juoksukoulun kanssa käy sitten. On sitä onneksi vielä paljon jäljellä, vaikka vielä olis pakko pitää taukoa parikin viikkoa. 

Että semmosta tänne.

Kivaa viikkoa,
Tanja